Hänellä on kokemusta kansainvälisellä tasolla neljistä mm-kisoista, yhdistä nuorten mm-kisoista ja kahdista olympialaisista. Hän on mielestäni Suomen joukkueen huonoin puolustaja Janne Niinimaan ohella. Hänellä kestää syötöt aivan liian kauan ja laukaisutaito on olematon. Kaiken lisäksi hän on hidas luistelemaan. Kuitenkin jostain syistä hänet on aina valittu mukaan kisoihin, kun vain mahdollista.
Lassesta on heitetty vitsiä jo monissa kisoissa ja itse Antero Mertaranta on antanut analyysin: Kisojen tutuin sanonta ei ole ''se on siinä'', vaan ''kukkonen myöhässä. Hänestä on myös tehty pilaa mm-kisojen juomapelissä. '' Kun Kukkonen pitää kiekkoa, juo''. Tämä vitsi perustuu siihen, että hänellä on tapana pitää kiekkoa maalin takana mielettömän pitkiä aikoja, jolloin juomasi yleensä tyhjenee. Suomalaisiahan se ei toki haittaa, kun ollaanhan me aika juopottelevaa kansaa.
Lassen Saavutuksia
Videopätkä mm-kisoista